Taukoa blogiin

Kesä on mennyt ripeästi ohi ja blogin kirjoittelu on jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Aiheita kyllä piisaisi vaikka kuinka, mutta aika ei valitettavasti tahdo riittää. Kerrottakoon tässä sen verran, että nokkamonnilapsia on lähtenyt hyvä määrä maailmalle ja kaikki tietääkseni porskuttavat edelleen hyvinvoivina uusissa kodeissaan :). Muutama on vielä jäljellä.

Afrikka-altaaseen on tullut uusia asukkaita: aikuinen koruripsimonni, jonka pitäisi olla ihan aito tapaus (ei siis hybridi). Lisäksi löytyy ankeriasmonni (Channallabes apus) sekä parvi viirialesteja (joista tosin osa ei ole viirialesteja, vaan ties mitä, epäilykin lajille on olemassa). 375-litraiseen muutti porukka Ctenopoma ansorgeita, afrikkalaisia nekin. Valitettavasti vaan taitaa kaikki ctenopomat olla koiraita >.<.  Alla kuitenkin kuva yhdestä karanteenissa, värikkäitä ovat:

Syksymmällä saattaa Euroopasta tulla tilattua erästä afrikkalaista palettikalalajia, jota ei Suomessa taida olla kovastikaan näkynyt. Tilaus riippuu kuitenkin kovin paljon kukkaronnyöreistäni, sillä juuri aloittaneena yrittäjänä tässä ei varsinaisesti rahassa pyöritä.

Ja juurikin tuon alkaneen yritystoiminnan vuoksi pistän nyt akvaarioblogini toistaiseksi taas tauolle, kirjoittelen sitten taas, kun aika paremmin riittää.

720 litraa Afrikkaa

Vähän olisi taas parempi mieli, kiitos tulevan 720-litraisen ja siihen liittyvien suunnitelmien. Ja toki poikasaltaillekin kuuluu hyvää, toisessa oli ainakin vielä eilen yksi kultapäämonninen hengissä sekä 120-litraisessa on tipahtaminen loppunut. Runsaammat päivittäiset vedenvaihdot auttoivat selvästi asiaa. Eilen kyllä meinasi taas pinna kiristyä illalla kyseiseen pakkopullaan, mutta eiköhän nuo nyt tuosta kasvateta vaikka kiukulla myyntikokoon (jotenkin on alkanut tuntumaan, että kasvaako ne poikaset enää lainkaan, mutta ehkä se johtuu vaan tuosta vedenvaihtoahdistuksesta). Kyllä sitä kuitenkin on miettinyt, että ei se niin ihme ole, jos kovin moni Suomen maassa ei jaksa akvaariokaloja kasvatella. Helkkarinmoinen työ, rahaa menee ruokaan ja vedenparannusaineeseen sekä välillisesti myös sähköön ja veteen. Että jos tästä kannattavaa touhua haluaisi tehdä, pitäisi pyytää enemmän hintaa kuin mitä liikkeessä myydään ulkomaisista tukuista tuotuja. Mutta eipä kukaan sellaisia summia maksele. Mutta paljon tästä kyllä oppii, se on sanottava. Ja ehkä minä vielä muistelen tätäkin aikaa joskus paremmalla mielellä :-P. 

Mutta muihin asioihin. Päätin tuossa muutama päivä sitten, että kyllä siitä tulevasta altaasta on tehtävä nyt se Afrikka. Haaveilin Afrikka-altaasta jo aiemminkin (silloin kun tämän 530-litraisen ostin), mutta toisaalta on hyvä, etten perustanut sitä silloin. Nyt on suurempi allas, enemmän tilaa ja sitä kautta enemmän vaihtoehtoja. Lisäksi olen saanut hyviä vinkkejä ja neuvoja kokeneelta Afrikka-harrastajalta eräässä facebookin akvaarioaiheisista ryhmistä. Hän on myös kutsunut tutustumaan omiin altaisiinsa ja onpa ollut keskustelua kalojen saatavuudestakin/hankinnasta (erittäin iso kiitos hänelle, hienoa että on harrastajia, jotka viitsivät auttaa!). Minua kun nimittäin kiehtovat sellaiset hieman harvinaisemmat lajit. Nämä keskustelut ovat herättäneet minussa sen kipinän, joka tuossa hetken aikaa oli täysin hukassa. Nyt en paremminkaan meinaa enää pysyä housuissani, vaan odotan jo tulevaa allasta kovin... tietenkään en voi enkä pysty läjäyttämään allasta kerralla täyteen, mutta pikku hiljaa sitä on ennenkin altaita ja kalastoa "rakenneltu". Suodatustehoakin pitää hankkia lisää. 

Toivon mukaan edes jotain noista mieltäni kiehtovista lajeista pystyisin hankkimaan altaaseeni. Lähtökohtana kalaston rakentamiselle on kirjoahvenet, kuinkas muutenkaan. Suunnitelmissa oli hiukan isommat lajit, mutta koska afrikkalaiset ahvenet ovat monesti muutenkin tulisia luonteeltaan ja ko. mantereen ahventarjonta ei ole niin laaja kuin Etelä- ja Väli-Amerikan, olen ottanut nyt pienemmätkin lajit harkittavakseni, jotka muuten ovat myös yleensä kauniimpia. Mainittakoon tässä nyt ne lajit, jotka minua tällä hetkellä kiinnostavat (ja sopivat hanavetemme vesiarvoihin eli pehmeään ja neutraalin tuntumassa olevaan veteen):

- Enigmatochromis lucanusi (palettikalan tyyppinen pienehkö kirjoahven)

- Pelvicachromis taeniatus, kirjopalettikala

- Pseudocrenilabrus nicholsi, purppurasuuhautoja

- Hemichromis elongatus, hohtotimanttiahven (aggressiivinen laji)

- Pelmatochromis nigrofasciatus (maksimissaan 15 cm pitkäksi kasvava ja vähän rauhallisempi kirjoahven)

Parvikala- ja muista ajatuksista en vielä kerro sen enempää, mutta muutama harvinaisempi (ja ainakin yksi myös isommaksi kasvava) laji olisi tällä hetkellä mielessä. Saa vaan nähdä, osoittautuuko käytännössä hinta ja saatavuus hankinnan esteeksi. No, aina on olemassa kongontetrat... 

Suurin murheeni ja kiukuttelun aiheeni seuraavaksi tulee olemaan se iänikuinen hiekan pesu! Onneksi nyt on kuitenkin kesä tulossa, on paljon helpompaa tehdä tuo homma ulkona kuin pesuhuoneessa... ja voi harmi, löysin varastosta tässä kerran jo pestyä Kauniston Soran hiekkaa melkein saavillisen (jäänyt tuosta Juwelista yli). Mikä vahinko :-P. Pitää vaan selvittää, riittääkö se tuon 500-litraisen nykyisten hiekkojen kanssa vai pitääkö sitten hiukan pestä vielä lisää. Onneksi kuitenkin vähemmällä työllä säästyn kuin kuvittelin ensi alkuun.

Mutta tässäpä sitä suunnitelmaa. Allasta ollaan menossa puolentoista viikon päästä hakemaan (toivon mukaan) ja sen jälkeen alkaakin aika rumba. Onneksi olen saanut 500-litraisen kaloille jo järjestettyä uudet kodit. Vanhoista kaloista ainoastaan leväbarbit jäävät talkkareiksi Afrikkalaan ja C.ephippiferit siirrän Juweliin. 

Sisustusajatuksista ja muusta lisää myöhemmin. Ei viitsi kerralla kaikkea lätistä ;).

Kuvia Juwelista

Lätkäistäänpä tänne nyt välillä kuvia tuosta Juwelista tällä hetkellä. Perusasetelma on pysynyt samana, eli kantoja on kummassakin päässä allasta, lähinnä kääpiöakaranaikkosten takia, jotka jakavat altaan tasan puoliksi. Sisustus on siis ehkä ihmisen silmiin tasapaksu edelleenkin, mutta varmasti kääpiöahventen mieleen :-). Ja Helsingistä sain niin ison läjän kasvien taimia mukaani, että asettelu ei niidenkään osalta ole lähellekään täydellinen. Yritin ne saada vain sopimaan sinne, missä on eniten valoa tarjolla. Toistaiseksi kaikki ovat lähteneet kasvamaan, eikä mikään ole kuollut! Siirrellään niitä sitten myöhemmin sen mukaan, miten alkavat rehottamaan.

Vielä kun muistaisi edes puolet noiden kasvien nimistä... toki tuttuja on joukossa, kuten liuskavesitähdikki, karvalehti (palautuipa heti taas mieleeni, miten raivostuttava kasvi tämä on, kun ei pysy ilveelläkään pohjassa!), konnanputki jne. mutta sitten on ihan uusia tuttavuuksia, joista ei kyllä voi muistaa, mitä ovat :-P. No ehkä niidenkin nimet selviäisivät, kun viitsisi vähän googlea käyttää.

Tässä muutama kuva. Huomaa taas, että kuvankäsittelijä ei ole kovin jaksanut panostaa kuvien ottamiseen (ja kuvat kierrätetty Photarin kautta vaikka tämä vanhan läppärini näyttö ei kyllä todellakaan ole tarkoitettu kuvankäsittelyyn!). Kun ottaa käsivaralla manuaaliasetuksilla kuvat (+ ilman salamaa etteivät värisävyt vääristy jne.), niin jälki on sitten mitä on. Anteeksi. 

Ennen mylläystä 

 Uudet kannot paikoillaan.

Oikea pääty

Keskiosaa

Vasen pääty

Niitä päiviä, kun tekisi mieli lopettaa. Kaikki. Kokonaan.

Joskus sitä vaan ihmettelee, minkä helvetin (käytän nyt suoria sanoja) takia ihmisen pitää tällaista touhua harrastaa, kun tuntuu että se ottaa enemmän kuin antaa? Kaikki näytti jo tosi hyvältä noiden poikasten kasvatuksenkin suhteen. Nyt ollaan sitten kuitenkin menty alamäkeä. Ja lujaa.

Siirsin tosiaankin noita isompia nokkamonnilapsia 120-litraiseen kasvamaan, jotta ei tulisi tuohon 25-litraiseen ylikuormitusta ja ruuhkaa. Hienostihan siinä 120-litraisessakin alkoi kaikki menemään. Nokkikset porskuttivat siellä hienosti muutaman viikon. Kunnes... ensin tippui muutama poikanen ihan satunnaisesti ja nyt tällä viikolla alkoi putoamaan oikein urakalla. Parin päivän aikana kuoli varmasti toistakymmentä poikasta. Olin hieman hämilläni. Rutiinit olivat pysyneet samoina: joka päivä pohjan huolellinen siivous pilaantuvista ruuanjämistä sekä vedenvaihto, joka on ollut 30-60 %: joskus enemmänkin kuin 60, mutta aina ehdottomasti vähintään tuo 30, monesti enemmän. Pari kertaa viikossa vähintään yli puolet vedestä tuli vaihdettua. Nyt sitten kaduttaa. Ja ihan simona. Ilmeisesti vedenvaihdot eivät ole kuitenkaan riittäneet, vaan raskas ruokinta on vaatinut veronsa (biologinen kantokyky ylittynyt) ja vettä vaihdettu liian vähän päivässä. Muuta syytä en keksi. Fluval on pyörittänyt vettä tehokkaasti altaassa ja diffuusori on ollut päällä. Ammoniumtesti näytti 0:aa kun mittasin. Nitriittiä oli 0,2 mg/l mutta sen ei pitäisi vielä tappaa. Vesi on kuitenkin välillä kärsinyt (bakteeri)samennuksesta ja haiskahtanut pilaantuvien ruuanjätteiden takia, joten vaikkei vesiarvoissa sinänsä ollut kovinkaan pahaa häiriötä havaittavissa, on kuormitus kuitenkin todennäköisesti käynyt liian suureksi. Ja kun minähän muutenkin ruokin kalojani melko runsaalla kädellä...

En voi muuta nyt kuin katsoa peiliin: olen ollut laiska. Saamaton vätys. Vetelä. Ehkä minun on kuitenkin puolustuksekseni sanottava, että 6 kk:n ikäinen neiti on valvottanut viime aikoina melko lailla reippaasti (katkaissut yöunia vähän väliä tutin puuttuessa) ja muutenkin koko muu elämä on painanut päälle (makuuhuoneremonttia menossa jne.). En ole vain yksinkertaisesti JAKSANUT tuota pakkopullaksi muodostunutta vedenvaihtorumbaa hoitaa koko ajan niin tehokkaasti kuin ehkä olisi pitänyt, ja ehkä tosiaan hieman laiskistuin ("ei siihen nyt tänään tarvitse niin paljoa vettä vaihtaa"-ajatuksella), kun olin jo muutenkin repimässä peliverkkareitani riekaleiksi väsymyksen, remontin ym. kaaoksen keskellä. Ja kun painaa päälle sellaisetkin olennaiset asiat, että mitä hittoa teen työkseni äitiyslomani jälkeen, vanhat hommat kun ei enää sellaisenaan jatku. Kyllähän siinä väkisin akvaariot jää toiseksi, kun pitäisi päättää, mitä elämällään tekee. Sivujuonteena kerrottakoon, että yrityksen perustamista olen suunnittelemassa, kouluihin olen hakenut, työpaikkoja olen hakenut jne. Kaikki on vaan tällä hetkellä yhtä levällään kuin avoin kirja. Se stressaa.

Kaikesta huolimatta on sanottava, että olen aina hoitanut lemmikkejäni (tällä hetkellä ainoastaan akvaarioita, koira on vielä joskus myös jälleen saatava!) mahdollisimman hyvin ottaen huomioon aika- ja jaksamisresurssini. Rahaakin on palanut kalojen laadukkaisiin ruokiin ym. enemmän kuin ehkä olisi tarvinnut. Siitäkin huolimatta käy näin! Omasta mielestäni olen panostanut niin paljon kuin pystyn näihin juttuihin. Pettymystäni lisäsi se surullinen tosiasia, että pienemmästä poikasaltaasta oli jälleen hävinneet kaikki kultapäämonnisten poikaset. Tällä kertaa ne ovat varmasti itsekseen kuolleet, vaihtovesiämpärit on katsottu luupilla ja taskulampulla läpi... Tosin tänään onneksi bongasin sentään yhden monnisen vielä altaasta, mutta se lohdutti vain vähän. Tämä asia oli jo ajamassa minua masennuksen partaalle. Todennäköisesti biologinen kantokyky tässäkin altaassa oli jo sen verran ylittynyt, että monniset tipahtivat (mutta nokkamonneja ei ole sieltä kuollut vielä yhtään). Alkuun vaihdoin vettä kaksi kertaa päivässä ja poikaset kasvoivat jo ihan kivan kokoisiksi. Nyt kun olen kerran taas LAISKISTUNUT ja vaihdan "vain" 80-90 % vedestä päivittäin, niin ilmeisesti sen takia monniset ovat jälleen kupsahtaneet. Ruokinta kun on edelleen aika raskas.

On tullut jälleen olo, että tekisi mieli heittää kaikki akvaariot ikkunasta pihalle. Hittoako minä harrastuksella teen, joka stressaa enemmän kuin antaa mielihyvää! Toisaalta sain ison nipun uusia kasveja (joista en puoliakaan edes muista nimeltään) käytyäni jälleen kerran Helsingissä huhtikuun lopulla ja sisustin koko purkin uudelleen (uusilla kannoilla). Ja itse olen tyytyväinen, vaikka onkin nyt tällä hetkellä hiukan sekamelska, mutta vanhaan verrattuna paljon parempi. Lisään kuvia, jahka ehdin.

Jos se Pohjanmaalta haettava 720-litrainen JuTan allassetti ei olisi niin halpa (HALPA? Teen sen takia suunnilleen henk.koht. konkurssin, koko ajan kärsin syyllisyydentuntoa siitäkin että ostelen tuollaisia kun muutakin käyttöä sillä 450 eurolla olisi!) ja niin paljoa silmää miellyttävä, harkitsisin varmaankin koko harrastuksen lopettamista. En kuitenkaan malta allaskauppoja peruuttaa, vaan toivon, että minä vielä kerran rämpisin tästä suosta ylös ja saisin harrastukseni taas kukoistamaan... toivoa sopii.

Tunnustus tälle blogille!

Olipa ihana piristys muutama päivä sitten, kun sain sähköpostiini viestin kommentista edelliseen tekstiini. Siinä kerrottiin (voit sen hyvä lukija lukea tuosta Vielä vika yritys...-tekstin lopusta) minun blogini saaneen tunnustuksen! Käykääpä ihmeessä tutustumassa tunnustuksen antajan blogiin: http://alavalla-maalla.blogspot.fi. Valitettavasti olen itsekin vain ehtinyt kääntymään sivustolla, mutta yritän löytää jostain aikaa blogin lukemiselle. Kiitoksia vielä kovasti kunniasta! On mukavaa tietää että joku on jaksanut näitä rääpellyksiäni lukea :-).

Laitan tähän tuon tunnustusviestin, vaikken voikaan laittaa sitä eteenpäin (koska aikani ei kerta kaikkiaan riitä säännölliseen muiden blogien lukemiseen).

Tunnustuksen säännöt:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka sinulle tunnustuksen antoi. 
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja 
kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin ja 
ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden! 

Sitten on kysymyksiä, joihin minunkin pyydettiin vastaavan. Ja sen minä aion sentään tehdä.

1. Milloin perustit blogisi?
- Perustin blogin silloin, kun olin hankkimassa elämäni siihen mennessä isointa akvaariota. Eli perustin sen kaiketi sitten vuonna 2011 (arkistoa kun katsoo, muuten en muistaisi) :-P)

2. Miksi perustit sen?
- Olen aina ollut kiinnostunut kirjoittamisesta ja ajatuksieni julkituomisesta tietyistä asioista. Lisäksi tuon akvaarion kohdalla tiesi jo etukäteen, että siitä tulee eräänlainen projekti (jalusta vaati kunnostamista, tarvikehankintoja oli tehtävä, silikonitahroja oli yritettävä poistaa, kalasto hankittava pikku hiljaa ym.). Halusin pitää asiasta blogia jo ihan pelkästään siksi, että siitä tulisi ns. päiväkirjani.

3. Onko blogisi muuttunut kovasti sen alkuajoista? Miten?
- Blogi oli jonkin aikaa tauolla, kunnes tuli jälleen olo, että asioita olisi kirjoitettava "muistiin". Toisaalta toivoin, että teksteistäni olisi jollekin edes jonkinlaista apua, tai ainakin että muut eivät tekisi niitä virheitä, mitä minä olen tehnyt. Blogi on nyt siis lähinnä laajentunut kattamaan myös muita asioita kuin pelkästään projekteja. Muuten en tiedä, onko tämä mihinkään muuttunut. Tavoitteet ovat samat: pitää "julkista päiväkirjaa" ja toisaalta toivoa, että näistä "päiväkirjamerkinnöistä" olisi muillekin jotain hyötyä. Ehkä. :)

4. Mitä blogisi sinulle merkitsee?
- Kyllähän tämä merkitsee aika paljon. Kirjoittamisesta olen pitänyt aina sen vuoksi, että niin saan tyhjennettyä pääkoppani ajatuksista. Ei tarvitse jahnata ja kierrättää niitä mielessään niin kovasti, kun saa ne  kakaistua ulos.

Tekisi kovasti mieleni perustaa blogi ihan muistakin aiheista kuin akvaarioista, tehdä sellainen "vali vali" -blogi Kyrön Mielensäpahoittajan hengessä. Minusta kun on kivaa kiukutella eräitä epäkohtia ääneen, facebookin seinä ei vaan taida aina olla se oikea paikka... aika vaan tuntuu olevan kortilla, joten sen takia mietin, jaksanko perustaa uutta blogia, jos en ehdi sitä sitten kuitenkaan päivittämään niin usein kuin pitäisi ja tarvitsisi  (koska aiheitahan kyllä riittäisi).

5. Miten olet päätynyt blogisi nykyiseen ulkoasuun?
- No jaa, kuvaksi halusin valita aihepiiriin sopivan otoksen, joka toisaalta sitten sopisi värimaailmaltaan muuhun graafiseen ilmeeseen. Tokihan Bloggerin ominaisuudet rajoittavat valintoja jonkin verran enkä tiedä, miten onnistunut koko ulkoasu nyt on, mutta halusin siihen sellaista pirtsakkuutta ja raikkautta. Sekä vähän myös rentoa fiilistä erityisesti blogin nimen fonttivalinnalla. Uudistaa varmaan taas kohta tarvitsisi, kuitenkin samoilla perusperiaatteilla jatketaan.

6. Millaisista aiheista kirjoitat blogiisi mieluiten?
- Yleensä kirjoitan eniten silloin, kun onnistun jossain asiassa megahyvin tai sitten jos kaikki epäonnistuu totaalisesti. Aihepiiri nyt voi tässä blogissa olla mikä tahansa aihepiiriin liittyvä nykyään.

7. Millaisia blogeja itse luet mieluiten?
- En tosiaan ole ehtinyt lukemaan säännöllisesti mitään blogia, mutta erityisesti suurpetopolitiikkaan liittyvät aiheet kiinnostavat. Samaten pidän siitä, jos joku osaa kirjoittaa hersyvästi ja  kritisoivasti tästä nyky-yhteiskunnan menosta "tavallisen ihmisen" silmin. Tai jostakin epäkohdasta. Näistä aiheista kun tekisi mieli itsekin joskus avautua.

Vielä vika yritys...

Nyt voisi varmaan varovasti antaa sellaista väliaikatietoa, että viimeisestä kultapäämonnisten kudusta kuoriutui ihan kiva määrä poikasia (toistakymmentä) ja ainakin vielä niistä iso osa on hengissä. Jokusia kyllä on tipahtanut joka kerta heti kuoriutumisen jälkeen jo poikashäkissä. Epäilen suuresti poikasaltaassa olleen muovikoristeen olleen poikasille aiemmin surmanloukku. Luultavasti olen huuhtonut homeisia ruokia ym. töhnää siivotessani myös poikasia viemäriin, vaikka tarkkana koitinkin olla. Ja kun koriste on ontto ja pohjassa reikä, jotta se täyttyisi vedellä, niin sinne niitä poikasia on saattanut hyvinkin eksyä.

Nyt altaassa ei ole tuota koristetta kuitenkaan enää. Suojana poikasille on pari kiveä ja nokkiksille levänsyöntiin tarkoitetut lehdet. Vaihdan vettä myös 2 kertaa päivässä, aamupäivällä/päivällä imuroin pohjan (hyvin varovaisesti ja tarkkaan) ja illalla vaihdan vielä ämpärillisen. Koitan huolehtia veden puhtaudesta, että saisin nyt nämä edes kasvatettua isoksi. Mikäli tällä kertaa onnistun, niin voin harkita monnisten kudettamista myöhemmin uudelleen, nyt kun opin edes välttäviä toimintatapoja. Kudunkin osalta totesin Fluvalin diffuusorin olevan parempi ratkaisu ilmastamiseen kuin ilmastinkivi. Homehtui huomattavasti vähemmän mätimunia tällä kertaa, kun kokeilin diffuusoria ilmapumppujen ollessa muualla käytössä.

Nokkamonnit porskuttavat hyvin kummassakin altaassa. Uudestakaan kudusta ei juurikaan ole poikasia vielä tipahtanut. Yksi isompi nokkis oli 120-litraisessa kipannut, syytä en tiedä mutta loput tuntuvat jaksavan mainiosti. Yhteensä nokkamonneja on nyt noin 60-70 kpl.

Välillä kyllä tuntuu siltä, että tämä on täysin tolkutonta puuhaa. Joka päivä vaihdan vettä 25-litraiseen sekä 120-litraiseen. Alkaa tuntua jo vähän työläältä tämä homma, kun koko ajan saa olla pluttaamassa vesiämpäreiden kanssa :-p (vedenvaihtoletkua ei tietysti voi 120-litraiseenkaan käyttää, kun joka kerta saan poikasia onkia ämpäristäkin takaisin tankkiin). No jaa, ehkä tämä on vielä lastenleikkiä siihen  verrattuna, kun pitäisi alkaa tuota olohuoneen akvaariota vaihtamaan isompaan. Jo se pestävän hiekan määrä.... aaaaagh! Onneksi kuitenkin on kevät jo ovella ja sen voi tehdä sitten pihallakin, mikä helpottanee tuskaa edes hieman. Mutta eipäs mennä asioiden edelle, katsotaan nyt ensin että allaskaupat toteutuvat...

Lähteekö homma lapasista?

Niin, siinäpä se. Mikään ei riitä, nälkä kasvaa syödessä jne. Ja kuulin tässä hiljattain jälleen kerran ihmetyksiä siitä, että onkohan mulla karkaamassa homma täysin hanskasta tämän harrastukseni suhteen. Tähän voisi varmaan vastata siten, että asiahan riippuu katsojan näkökulmasta. Jos aktiiviakvaristin mittapuulla verrataan, olen vielä aika lailla noviisi näissä touhuissa. Jos taas asiaa tarkastellaan niin sanotun "normaalin Suomen kansalaisen" näkökulmasta, olen totaalisen kajahtanut, hullu ja höyrähtänyt. Vain siksi, että aion hankkia olohuoneeseen vielä hiukan isomman kuin 530-litraisen altaan....huomautettakoon tähän kuitenkin vielä myös se tosiasia, että altaiden määrä ei lisäänny, ainoastaan koko ;)...

Ajatus isommasta altaasta lähti liikkeelle, kun mies ehdotti altaan siirtoa toiselle seinälle. Olihan mielessä kyllä jonkin aikaa kutkuttanut mielikuva oikeasti isosta akvaariosta (toki onhan tuo 530-litrainenkin ollut joskus ihan hervoton ;)), mutta vasta akvaarion siirtoa mietittäessä asia "roihahti liekkeihin". Mieskin oli yllättäen suostuvainen isompaan altaaseen, kunhan tosiaan seinä vaihtuisi. Ja nykyinenhän onkin laitettu huonoon paikkaan, kun siitä kuljetaan jatkuvasti ohitse ja epäilen, että etenkin reippaampi meno (lue: lapset) tuntunee akvaariossa lattian kautta, eli allas tärisee tms. Mutta mikäs sen kätevämpi väli vaihtaa isompaan tankkiin kuin tällainen siirtotilanne?

Oikeastaan hamusin jo jossain vaiheessa 800-900-litraista, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän. Mies kun laittoi senkin vielä asian ehdoksi, että jalustan on oltava oikeasti olohuonekelpoinen. Tokihan itsekin katselen mieluusti siistiä jalustaa (kaapistoa), jonne saa tekniikan piiloon. Lecaharkot eivät tässä tapauksessa olleet mikään vaihtoehto, eikä myöskään alumiinijalat. Sepäs sitten rajoittikin jonkin verran valikoimaa ja kaapistollakin olevista monia olisi pitänyt "tuunata". Toisaalta valikoimaa rajoitti myöskin hinta. Itse kun on ikuinen persaukinen, niin budjetti on suhteellisen pieni. Jossain kohtaa alkoi kyllä kärsivällisyys mennä, kun tunnetusti olen "mullekaikkihetinyt"-tyyppiä ja mikään ei tuntunut tolle nirsolle miehekkeelle kelpaavan :-p. Toki myönnän, että mikään vaihtoehdoista ei ollut omastakaan mielestäni täydellinen. Kunnes...

Pari päivää sitten löysin sen THE altaan A-W:n ilmoituksista. Kyseessä on JuTan 720-litrainen Design-allas pähkinänvärisellä kaapistolla. Siitä kun näin kuvan, niin totesin heti, että "TOI MEILLE!" Ja tämä kelpasi kyllä miehellekin sitten jo. Hintakin oli hyvin kohtuullinen ja allas kohtuuikäinen. Vähän kaukana allas kyllä on, mutta ilmeisesti myyjän puolesta kulkeutuu hieman lähemmäs. Ja kyllä sitä sopivan setin sitten hiukan kauempaakin hakee ;-). En kerro tässä kohtaa kuinka kaukaa, ettei taas tarvitse lähipiirin sitäkin kauhistella.

Sovimme kaupat toukokuulle. Toivon mukaan kaikki menee hyvin, kaupat toteutuu ja pääsen toteuttamaan teema-allassuunnitelmiani...

Pettymyksiä

Taas on ehtinyt muutama viikko vierähtää viime kirjoituksesta. On taas hyvin riittänyt ohjelmaa, eikä juuri mitään raportoitavaakaan ole ollut. Mitä nyt kultapäämonnislasten kasvatus ei ole oikein onnistunut :(.

Parisenkymmentä monnisen poikasta mielestäni kaiken kaikkiaan kuoriutui, mutta niistäkin muutamia tipahti jo ennen kuin ehdin siirtämään 25-litraiseen poikasaltaaseen. Loput sitten hävisivät poikaslaarissa. Jokusia kertoja niitä poimin ämpäristä ja siirsin takaisin tankkiin, mutta vaikka kuinka kovasti koitin vahtia, jonnekin poikaset hävisivät. Olen tässä miettinyt ja surrut asiaa, että olenko vain ollut niin törppö että ovat menneet viemäriin siivotessani muovikoristeita tai imuroidessani ruuanjämiä pohjalta, mutta vaikea uskoa, että kaikki niistä olisin onnistunut viemäriin (elävinä) kippaamaan. Ehkä vesiarvot sitten eivät pysyneet vaan tarpeeksi hyvänä tms., kun nokkamonnejahan oli jo aika lauma altaassa ja kuormitus on ollut melkoinen päivittäisistä vedenvaihdoista huolimatta.

Poikashäkissä on nyt viimeisin monnisten kutu vielä tallessa, ehkä sen osalta vielä yritän erilaisia toimintatapoja, mikäli siitä nyt jotain kuoriutuu. Toistaiseksi saa monnisten kasvatus olla sitten tältä erää tässä. Ehkä sitten joskus myöhemmin kokeilen uudestaan, toivottavasti paljon paremmalla menestyksellä. Toisaalta kyllä ihmetyttää, ettei Juwelissakaan ole poikasia selvinnyt (monniset kun ovat varmasti siellä useaan otteeseen kuteneet, kun kutulassakin kutivat 5 päivän välein). Onhan siellä muitakin kaloja, mutta luulisi edes jonkun jossain kolossa selviävän. Tiedä häntä.

Nokkamonnien osalta kaikki on mennyt ihan ok. Otin viime viikolla talteen kolmannen kudun, josta sain ehjänä 58 mätimunaa talteen. Niistä kuitenkin tuntui tällä kertaa homehtuvan aika paljon ja vajaa puolet on nyt kuoriutumassa, ensimmäiset siirsin jo poikasaltaaseen tänään. Vanhemmat poikaset siirsin 120-litraiseen, jossa kudetin monnisia. Ne puolestaan siirsin takaisin Juweliin ja taitavat nyt kutea sielläkin, sen verran riemuissaan näyttivät olevan.

Olen nyt ollut lievästi sanoen turhautunut ja kiukkuinen, kun nokkistenkin kudusta homehtui yllättävän iso osa ja monnisten kasvatus meni täysin penkin alle. Ehkä ko. syystä en ole saanut aikaiseksi otettua edelleenkään niitä kuvia (joskin on ollut kyllä yhtä matalalentoa elämä muutenkin). No jaa, aina ei suju kuin tanssi... siltikin uutta allasprojektia olisi taas pukkaamassa ;). Toivottavasti se sentään sujuu. 

Säheltämistä ja säätöä - sekä ensimmäiset C. gossein poikaset

Krääh. Nyt on syytä hetkeksi istahtaa ja huokaista syvään. Viimeisimpään vuorokauteen on mahtunut taas melkoisen paljon tekemistä kalankasvatukseen liittyen. C. gosseit (eli kultapäämonniset) päättivät sitten parin päivän tauon jälkeen kutea uudelleen. Joka päivähän ne rallia ovat menneet, mutta eivät ole kuteneet. Noina välipäivinä en tainnut antaa edes survaria tai muutakaan pakasteöttiäistä, vedenvaihdosta nyt puhumattakaan. Eilen (to 28.3.) sitten oli taas iltapäivällä kaloilla vauhti päällä. Käväisin tunnin kävelylenkillä ja palattuani oli koko pohja täynnä mätimunia. En jaksanut tarkalleen laskea, mutta sen verran, että totesin niitä olevan taas siinä vähintäänkin sadan paikkeilla. Vahingosta viisastuneena päätin kerätä munat tälllä kertaa mahdollisimman pian talteen, mutta ennen iltayhdeksää en ehtinyt tekemään asialle mitään. Suurin osa oli kyllä vielä silloin tallella. Melkoista sorminäppäryyttä saa harjoittaa, kun kerää kymmenittäin parin millimetrin kokoisia mätimunia pohjalta yksitellen (onneksi sentään jollain lailla takertuivat sormeen). Gosseit näyttävät "ripottelevan" munia pitkin poikin yksitellen tai pareittain, aika harvoin on mitään isompia ryppäitä näkynyt.

Tänään oli mukava aamu, kun kurkkasin poikashäkkiin ja siellä vilisti tummia pisteitä, olipa sentään edes jotain kuoriutunut! Siinäpä sitten raavin päätäni, että mitenkäs helkkarissa minä ne sieltä siirrän poikasaltaaseen. Loppujen lopuksi tein niin, että tyhjensin koko häkin verkkokankaan sisällön pieneen läpinäkyvään muovirasiaan. Tässä välissä päätin tehdä osittaisen vedenvaihdon kutualtaaseen, kun mätimunat ja poikaset olivat nyt erikseen. Muutenhan olisi pitänyt tehdä vedenvaihto niin, että muutama ämpärillinen pois ja sitten taas uutta tilalle ja sama uusiksi, jotta vedenpinta ei laske liikaa ja häkki jää kuiville. Siinäpä sitten ynnäilin poikasia ja päätin samalla tehdä myös karsinnan mätimunien osalta. Poimin sieltä mielestäni hedelmöittyneen näköiset ja laitoin takaisin häkkiin, joka jo roikkui altaan reunalla. Kuoriutuneita poikasia laskin kymmenen, ne sitten kippasin nokkamonnien seuraan poikasaltaaseen. Pilaantuneet mätimunat menivät mukana, mutta ne on sieltä sitten helppo imuroida pois, kun allasta on joka päivä siivottava muutenkin. Nyt on vaan oltava erityisen tarkkana vedenvaihtoja tehdessä, kun nuo monnislapset on kyllä aivan onnettomia sinttejä, joita ei meinaa nähdäkään. Nokkamonnejakin menee välillä edelleen ämpäriin, vaikka miten varovasti koittaa pohjaa siivota, mutta ne sentään erottaa hyvin. Nyt tarvitaan varmaan hetkeksi luuppia ja ämpärit on tarkistettava ainakin viiteen kertaan...

Tarkistin myös nokkamonnien kudun tilanteen, niitäkin oli nyt kuoriutunut kuusi kappaletta ja siirsin "vauvalaan". Ovat olevinaan ihan onnettoman pieniä nyt, vaikka siltikin monnisiin verrattuna 10 kertaa isompia. Aika pieneksi taitaa kuitenkin sitten näidenkin osalta saldo tällä erää jäädä, mutta onhan noita nyt jo tuolla kasvamassa kiva määrä. Poikasaltaassa alkaa olla kyllä kivasti vipinää.

Olen todennut, että eipä gosseiden kasvatus näytä olevan kovin helppoa. Etenkään kun ei ole monnisten kasvattamisesta yhtään mitään kokemusta. Suurin osa mätimunista oli tällä toisellakin kerralla "tyhjiä" ja varmaan hedelmöittyneistäkin osa vielä pilaantuu ennen kuoriutumista (muoks: minulla saattaa kyllä olla koiraita liian vähän suhteessa naaraisiin tuolla kutulassa?) Aika näyttää, miten nuo kuoriutuneet poikaset sitten selviytyvät. Ruokaa pitäisi olla, kun sitä kyllä lykkään varsin avokätisesti tarjolle. En laskenut, paljonko niitä hedelmöittyneen näköisiä munia oli tuossa toisessa kudussa, mutta veikkaisin että ihan maksimissaan parisenkymmentä. Joka tapauksessa voin ainakin itse todeta, ettei ihme jos gosseiden kutua ei ole kuin kerran löytynyt pääaltaasta ja miksi siellä ei ole poikasia selviytynyt. Tuntuu olevan kova hävikki. Ja gosseiden tapauksessa erillinen kudettaminen oli kyllä oikein mainio idea, kun mahdotontahan noita kutupalleroita olisi hiekan ja kasvien seasta löytää, kun eivät ole edes mitenkään ryppäinä yleensä. Eli kudun keräily pääaltaasta ei vaikuta ajatuksena kovin mielekkäältä :-p.

Aikamoista säätämistä, säheltämistä ja aikaavievää touhua tämä on ollut, mutta josko virheistään nyt oppisi jotain ja löytäisi hyviä toimintatapoja jatkoa ajatellen. Vähän jo välillä väsyttääkin tämä säätäminen... Mutta sitäkin hienompaa on, kun ja jos onnistuu vauvoja kasvattelemaan isommaksi. Olen niin kauan toivonut saavani 10-päiseen kultapäämonnisparveeni lisää porukkaa, että kyllähän se sitten vaivan arvoista on.
Ja jos jossain vaiheessa saa myyntiin asti kasvatettua, niin pääajatuksena siinäkään ei ole raha. Minusta on hienoa, jos pystyy tarjoamaan muille suomalaisille harrastajille mahdollisuutta hankkia tätä lajia itselleen.
Gosseita taitaa olla edelleenkin harvoin tukkulistoilla, vaikka kysyntää kyllä olisi (esimerkiksi joka ainoa akvaarioliike, jossa olen puhunut omistavani kultapäämonnisia, on ilmoittanut ottavansa erittäin mielellään poikasia vastaan). Itsekin jouduin gosseita etsiskelemään pitkän aikaa, mutta onneksi niitä sitten vihdoin löytyi Glaserilta (saksalainen tukkuri) ja sain CorydoradinaeFinlandin (epävirallinen monnisyhdistys) kautta niitä sieltä tilattua. Corydoras gossei on mielestäni edelleenkin yksi kauneimmista monnislajeista. Sen lisäksi ovat vähintäänkin yhtä eloisia, vilkkaita ja helppohoitoisia kuin kuparimonnisetkin.

Pitkän sepustukseni päätteeksi tässä teille vielä jonkinlainen kuva arkistojen kätköistä, olkaapa hyvät:

Kultapäämonnisten kudettamisesta

Kalojen kasvatus saanee alkua nyt myös kultapäämonnisten osalta. Siirsin viikonloppuna 120-litraisesta karanteenialtaasta kongonkuultomonnit ja helomonniset pääaltaaseen. Olin siinä jo mietiskellyt, että nyt kun olisi allas sopivasti kypsä, niin ei huvittaisi sitä heti ajaa alaskaan. Ja olen jo kauan suunnitellut yrittää monnisten kudettamista, en vaan ole saanut mitään aikaiseksi. Niinpä nyt tartuin härkää sarvista ja pyydystin 6 kappaletta ämpäriin odottelemaan, että 120-litrainen tyhjenee. En viitsinyt alkaa niitä pyydystämään uusien kalojen siirron jälkeen, etteivät stressaannu heti uudessa altaassa haavin kanssa heilumisesta. Yllättävän helposti sain kalat kiinni (altaassa kaiken kaikkiaan 10 kultapäämonnista), meniköhän aikaa joku parisenkymmentä minuuttia. Olin vähän odottanut, että saan repiä sisustukset ylös ja pyydystää pari tuntia niitä. Luullakseni tuossa  kutuporukassa on 3 naarasta ja 3 koirasta. Joka tapauksessa sain sen naaraan onneksi kiinni, joka oli totaalisessa räjähtämispisteessä. Koiraita pitäisi kai olla enemmän kuin naaraita, mutta en jaksanut enää loppuja yrittää ottaa kiinni, siinä tapauksessa olisi joutunut varmaan nyppimään kasvit ja kannot ylös.

Olin lueskellut juuri Ian Fullerin Breeding Corydoradinae Catfish -kirjaa, etenkin C. gossein osalta. Ajattelin että tehdään nyt niin kuin joka paikassa neuvotaan, jäljittelen kuivaa kautta ensin ja sitten sen perään tulee "sadekausi". Vaikka tiesinkin, että kultapäät tuskin tarvitsevat kovin suurta stimulointia kuteakseen. Tein ennen monnisten siirtoa altaaseen vedenvaihdon ja jätin vedenpinnan normaalia alemmas. Suodattimena piti olla Fluval 3, joka oli ollut altaassa käytössä myös karanteeniajan, mutta sepäs tekikin tenät ja lakkasi vallan toimimasta puhdistuksen yhteydessä. Otin sitten 375:sta Fluval 4:n pyörimään, kun ko. allas pyörii kyllä hyvin yhdelläkin sisäsuodattimella (Eheimin 2248) ja ulkosuodattimella. Koska tuo Fluval on melko iso ja vaikka laitoin sen vinoon, niin aika korkealle tuo vedenpinta kuitenkin tuli.

Enpä minä mitään kausia ehtinyt jäljittelemään, kun monniset jo kutivat täyttä häkää kaksi päivää altaaseen siirron jälkeen, eli edellispäivänä. Kalat kutivat koko iltapäivän. Altaassa oli lopulta joka paikassa mätimunia. Laseissa, pohjassa, muovikoristeissa jne. Laskin niitä olevan n. 90 ja siitäkin luvusta puuttui osa.

Meni sen verran pasmat sekaisin tästä yllättävän nopeasta kutemisesta, etten oikein tiennyt, miten seuraavaksi toimia. Ainokainen poikashäkkikin oli jo käytössä. Mietin, että josko monniset kutisivat vielä lisää, enkä sitten siirtänyt niitä mihinkään, vaikka arvelinkin niiden mahdollisesti syövän kutunsa. Ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna noin puolet kudusta oli hävinnyt. Pyysin sitten miestä kipaisemaan ruokatunnillaan paikallisessa eläinliikkeessä, josko siellä olisi poikashäkkiä. Ja olihan siellä. Siirsin eilen mätimunat häkkiin ja olihan niitä edelleen useita kymmeniä, mutta suurin osa näyttäisi mielestäni hedelmöittymättömiltä (muuttuneet valkoisiksi osittain). Kirkkaita, nyt jo tummuneita mätimunia laskin olevan noin 14, joten toivon mukaan edes näistä syntyisi elämää. Kovin pelkäsin, että mätimunat homehtuvat, sillä Fuller kertoi kirjassaan sen olleen hänellä ongelma ja oli käyttänyt metyleenisineä. Hänellä oli myöskin ensimmäinen kutu ollut kokonaan hedelmöittymätöntä. Onneksi tässä tapauksessa homehtumiselta ollaan vältytty, joskin yhden häkkiin korjaamattoman homeisen munan poistin suodattimen kyljestä tänään.

Fullerin kirjan mukaan kuoriutuminen tapahtuu 3-4 päivässä, joten ehkäpä jo huomenissa on jotain odotettavissa :). Todennäköisesti siirrän poikaset nokkamonnien kanssa samaan altaaseen, ne tuskin ovat vaaraksi. Ja ruokintakin menee sitten samalla kertaa, artemiaa en nyt lähde kasvattelemaan kun kaikki ilmapumputkin ovat käytössä ja ohjelmaa piisaa jo kylliksi muutenkin. Toivon mukaan niille siis kelpaa tuo murskattu/hienonnettu New Life Spectrumin ja NovoFectin sekoitus. Jahka olen mahdolliset kuoriutuneet poikaset siirtänyt pois, niin katsotaan miten sen jälkeen toimin aikuisten kalojen kanssa. Toisen kerran ainakin koitan ne vielä saada kutemaan ennen pääaltaaseen palautusta. Tuntuu olevan sen verran kysyntää tällä lajilla, että oman parven kasvattamisen lisäksi voisi yrittää näitä saada ihan myyntiinkin asti.

Kalakasvattamoksi tässä siis ollaan melkein ryhdytty. Olen myös sitä isompaa allasta katsellut ja kysellyt tuon 530-litraisen tilalle, mutta ei oikein vielä ole löytynyt budjettiin tai muuten sopivaa allasta. Siis sellaista, joka miellyttäisi tämän perheen molempia päättäviä osapuolia. Mutta tästä aiheesta sitten lisää myöhemmin.

Nokkamonnien kasvatus jatkuu - kasvuvauhti on kovaa ja lisää on tulossa

Kirjoitellaanpa taas kuulumisia. Nokkamonnilapset ovat kasvaneet huikeaa vauhtia. Isoimmat ovat varmasti jo nenän päästä pyrstön kärkeen 3,5-senttisiä. Taisivat olla viime blogikirjoitukseni aikaan jo lähempänä 3 senttiä kuin 2,5:ta. Kuvat varmasti olisivat mukavia, mutta ei ole kerta kaikkiaan ollut aikaa eikä energiaa yrittääkään. Ehkäpä pääsiäisenä olisi hyvää aikaa räpeltää järkkärin kanssa? Harmi, kun ei ole varaa makroputkeen tai muihin varusteisiin, olisi kuvaaminenkin paljon helpompaa.

Uusi erä mätimunia napattiin talteen viime viikon perjantaina (22.3.). Näin torstaina illalla (akvaariosta olivat valot olleet jo parisen tuntia pois), kun nokkamonnit painelivat pitkin lasia oikeassa etukulmassa, vähän sen oloisesti, että "joskos tässä hiukan lemmittäisiin". Paha kyllä partamonni näytti roikkuvan perässä. Aamulla kutu löytyikin sitten taas suihkuputken päältä. Ryöstin sen sieltä iltapäivällä, tunsin itseni pesärosvoksi mutta toisaalta joko minä tai partamonni. Valitettavasti munat olivat todella tiukasti kiinni (aika hyvä "luonnonliima" monneilla käytössä, täytyy sanoa!) ja muutama hajosi vaikka koitin varovasti niitä irrottaa. Mätirypäs oli nyt  muutenkin pienempi kuin viimeksi, noin kolmisenkymmentä munaa, joista sain talteen yli 20. Ihan tarkkaan en ole niitä vielä laskenut. Lasketaan sitten, kun kuoriutuvat ;).

Munat ovat olleet nyt siis poikashäkissä ja tällä kertaa ei ole mielestäni edes yhtään homehtunut ja kaikissa on elämää. Pääsiäiseksi varmaankin sitten saadaan lisää kasvateltavaa. Myös muitakin kuin nokkamonneja, toivon mukaan. Siitä seuraavassa tekstissä lisää :).

Nenälapsosten kuulumisia

Kovin on taas tuntunut muu elämä painavan päälle, ei ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa. Tosin eipä mitään sen kummempaa ole tapahtunutkaan. Parin heti alussa pudonneen poikasen jälkeen yksikään ei ole kuollut! Olen ihmeissäni. Kaikki 21 kappaletta porskuttavat oikein mainiosti ja ovat kasvaneet reippaasti. Isoimmat ovat tällä hetkellä 2,5 cm:n luokkaa, osa sitten on lyhyempiä. Poikaset näyttävät myös jo mininokkiksilta :).

Ja korjaan aikaisempia haihatuksiani poikasaltaan koosta, se on 25 litraa eikä 40. Jonkinlainen ajatusvirhe käynyt tuon altaan tilavuuden kanssa. Eipä tuo nyt sinänsä mikään ihme, kun pääkin varmaan unohtuisi, jollei olisi kropassa kiinni. Tuo 25 litraa kuulostaa varmaan kovin pieneltä purkilta, mutta oikeastaan noiden nokkisvauvojen hoitaminen on käynyt siinä melko kätevästi. Ruokaa kun pitää olla reilusti, niin tuon kokoisen altaan pohja on äkkiä täynnä, isompaan altaaseen pitäisi siten heittää reilummin sapuskaa, joten tässä ei mene niin paljoa haaskuun. Mielestäni poikaset ovat jo jossain määrin oppineet hieman liikkumaan ja hakemaan ruokaa (ainakin monet niistä tuntuisivat aktivoituvan vedenvaihdon jälkeen, jolloin tiputan uudet ruuat), mutta en ole siltikään vähentänyt ruokintaa. Vettä toki pitää vaihtaa päivittäin ja imuroida nuo pilaantuvat ruuantähteet pois; haju on melko karmea aina vuorokauden päästä. Tässäkin suhteessa pieni allas on eduksi: ruoka kun pilaantuu samassa ajassa tankissa kuin tankissa, niin siivoaminen käy nopsasti ja suhteellisen helposti tällaisen pikkupurkin kanssa. Toki jossain vaiheessa poikaset on siirrettävä isompaan altaaseen.

Mielestäni poikaset ovat kasvaneet suhteellisen nopeasti, eivät ole kuitenkaan kuin 2,5 viikkoa vanhoja. Ehkä syy löytyy tuosta runsaasta ruuan tarjoamisesta ;). Muutamien poikasten kupu kun näyttäisi välillä pullottavan melkoisesti.

Ja lämmitinongelmakin on korjaantunut, kun hankin Jägerin lämmittimen. Tosin se on 50W eli vähän turhan iso, mutta toimii ainakin toistaiseksi kuin junan vessa. Ja termostaattikin reagoi jo 0,5 asteen lämpötilan laskuun, joten nyt pysyy lämpötila hyvin 26:ssa.

Ajattelin myös ottaa vielä ainakin toisen kudun talteen. Luultavasti nokkamonnit ovat jo jossain välissä kuteneet uudelleen, sillä naaras oli jo hyvin pulska ja seuraavana päivänä taas huomattavasti hoikempi, mutta kutua en nähnyt. Epäilen kutemisen tapahtuneen yöllä ja partamonnin syöneen kudun niin nopeasti, ettei siitä ole enää seuraavan päivän koittaessa ollut jälkeäkään. Nyt olen lähipäivät koittanut tiiviisti seurailla, josko jotain tapahtuisi piakkoin, sillä naaras on taas melko tukevahko. 

Olen erittäin iloinen, että ainakin toistaiseksi poikasten kasvattaminen on sujunut hienosti ja tappioitta. Kiitollinen olen edelleen saamistani kasvatusvinkeistä, niiden myötä opin heti ruokkimaan poikasia sopivalla tavalla.

Ja jottei vallan menisi nanoiluksi, niin seuraavaakin projektia pukkaa jo nurkan takaa. 530-litrainen (ja myös sen asukit) on alkanut tuntumaan kovin pieneltä, mielessä on siis hieman jotain isompaa sen tilalle ;). Tosin tämän asian edistymisessä saattaa mennä aikaa, pitää löytyä sopiva allas ja tietysti rahaakin sen altaan hankkimiseen. Mutta litroja tulee olemaan yli 700.

Alku aina hankalaa - tai ainakin työlästä

Nokkamonnit tuntuvat tekevän joka asian rauhalliseen tahtiin :). Perjantaina (1.3.) oli yksi poikanen ilmestynyt poikashäkkiin. Hieman nuijapäätä muistuttava, tummanruskea otus oli kuoriutunut yhdestä niistä neljästä munasta, jotka olin irrottanut kuturyppäästä. Irrottamisen olin tehnyt lähinnä homehtuneiden mätimunien poistamiseksi.

Tuo ensimmäinen kuoriutunut poikanen näytti mielestäni olevan mätimunaryppäässä jollain lailla jumissa, ilmeisesti takertuneena homeeseen (muut munat ryppäästä pilaantuneet) tms. Äärimmäisen varovasti yritin irrottaa sitä. Olin aivan varma, että tapan tuon ressukan, mutta sain sen kuitenkin irti. Poikanen jäi heikon oloisena leijumaan virtaukseen, ja tässäkin kohtaa epäilytti, että selviääköhän ollenkaan. Seuraavan päivän aamuna se oli kuitenkin kiinnittynyt poikashäkin reunaan ja minulla oli hyvin helpottunut ja hyvä olo.

Tämän yksinäisen hätähousun jälkeen rupesin kovin odottamaan isompaa joukkoa kuoriutuvaksi. Lauantaiaamuna ei kuitenkaan ollut mitään tapahtunut, eikä myöskään iltaan mennessä. Välillä jo kävi mielessä, että onkohan loppuporukka edes hengissä enää ;)... mutta kyllähän sieltä sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli kolme kuoriutunut lisää. Siirsin poikaset iltapäivällä poikasaltaaseen, koska ensimmäinen poikanen oli jo ollut 1,5 vuorokautta häkissä enkä oikein nähnyt, vieläkö ruskuaispussia oli jäljellä.

Ja kuten oli ennustettavissa, isoin satsi kuoriutui seuraavana, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ainoastaan kaksi mätimunaa oli maanantaina (4.3.) enää kuoriutumatta. Nokkamonnien poikaset selvästikin siis kuoriutuvat ainoastaan yöllä, mikä tietysti on luonnon lakien mukaisesti järkevää. Siirsin tässä vaiheessa nämäkin poikaset poikasaltaaseen ja jätin nuo kaksi munaa vielä häkkiin pääaltaaseen. Siirsin poikaset häkissä (täksi aikaa laitoin kuoriutumattomat munat haaviin) ja todella tarkkana sai olla, että kaikki menivät altaaseen eivätkä esim. ämpäriin tai lattialle. Osa takertui käteeni ja osa roikkui viimeiseen asti kiinni häkin verkossa tai kehikossa.

Nyt olen pari päivää seuraillut poikasia pikkualtaassa ja hyvin suurin osa vielä porskuttaa. Tuosta kelluvasta poikashäkistä löysin lopulta yhdestä verkon taitteesta kuolleen poikasen, liekö jäänyt sinne jumiin vai mitä oli tapahtunut, en tiedä. Tänään aamulla löysin yhden kuolleen altaasta. Maanantaina heitin ensimmäisen kerran reilulla kädellä sapuskaa altaaseen: mahdollisimman hienoksi murskattua New Life Spectrumin H2O-tablettia, saman valmistajan Growta sekä JBL:n Novofectiä. Siirsin poikaspurkkiin myös pääaltaasta siellä jo hetken aikaa olleen kesäkurpitsan palan, sekä muutaman edes jollain lailla leväisen (eipä kovin leväisiä löytynyt, aikuiset nokkamonnit hoitavat kyllä siivoustehtävänsä turhankin hyvin) pantterivesimiekan ja lumpeen lehden.

Ruokaa on nyt ihan kasoina altaan pohjalla. Minulle tuo tahallinen liikaruokinta ei ole vaikeaa, olen aina heittänyt kerran päivässä reilulla kädellä muihinkin altaisiin sapuskaa ;). Tuoreruoka saamieni vinkkien ja lukemani mukaan ilmeisesti kelpaa poikasille huonosti (kun muutenkin niiden pitää lähes "uida ruuassa", koska eivät oikein hae sitä), mutta ajattelin silti kokeilla jos keittelisin pari ohutta kesäkurpitsan viipaletta tuonne ja siirrän myös noita kasvin lehtiä, jos löydän sopivia. Eipä noista haittaakaan tuolla ole. Nitriitti nousee reilusti joka tapauksessa ja vettä olen nyt vaihdellut kaksi kertaa päivässä. Aivan aluksi otin veden pääaltaasta ja otin pari ensimmäistä kertaa osan vaihtovedestäkin sieltä, nyt menee jo täysin hanavettä (Aqua Safea joukkoon lorautettuna). Hanaveden arvot kun ovat lähes samat kuin akvaarioissa.

Suurin haaste tähän asti on ollut lämpötilan vakaaksi saaminen. Ostin tuon pikkualtaan mukana JBL:n 25-wattisen lämmittimen ja tuntuu olevan vaikeaa saada se lämmittämään tasan 26 astetta (olen mitannut lämmön tuollaisella perusvesilämpömittarilla, aluksi useammalla ja nyt sillä yhdellä ja samalla). Lämmitin on kalibroitukin ainakin 3 kertaa ja silti tuntuu, että lämpötila pääsee putoamaan välillä jopa alle 25:n ja välillä se nousee 27:ään (kerran jopa 28:aan). Onneksi poikaset ovat tämän tuntuneet kestävän. Ja mikäli tuo lämpötila ei tuosta vakiinnu, niin taidan hankkia toisen lämmittimen. Käyttäjässä on aika usein ja yleensä vika, mutta tämän kohdalla nyt tuntuisi, että termostaatti reagoi vasta aika suuriin lämpötilamuutoksiin (saa lämpötila-asteikkoa kiertää aika paljon, ennen kuin lämmitin sammuu/syttyy ja lämpötila olisi kuitenkin juuri sillä hetkellä se haluttu). Mutta katsotaan nyt, saadaanko tuo vielä tuosta pelittämään.

Poikaset tuntuvat viihtyvän aika hyvin vedenrajassa, suurimmassa suodattimen virtauksessa. Onneksi sentään välillä käyvät pohjallakin, jospa edes muutama saisi kupuunsa jotain ruokaa, ruskuaispussit ovat jo ainakin aika hyvin tyhjentyneet. Haastetta tässä hommassa riittää, saa nähdä kuinka käy.

Katsotaan, jos jossain vaiheessa ehdin ja kykenen ottamaan kuvia, nyt valitettavasti ei ole tarjota muuta kuin kuivahkoa tekstiä :).

Nokkamonnien kuteminen

"Love is in the air"

Ensimmäinen nokkamonnien kutu meni siis penkin alle, mutta jo tuolloin aloin miettimään, että kovin kiinnostaisi yrittää kyseisten kalojen kasvatusta. Tähän asti olen ainoastaan timanttikirjoahvenien poikasia ottanut talteen. Pitkään oli muutenkin ollut mietinnässä poikasaltaan hankkiminen, nyt siihen tuli oikein pätevä syy. Miehen kanssa oli ollut puhetta, että kodinhoito”huoneen” (oikeastaan koppero paremminkin) pöytätasolle voisi joku pieni siisti allas mahtua. Ylimääräisenä on myös ollut 120-litrainen valokannellinen allas, mutta erinäisistä syistä olen jälleen alkanut karanteenaamaan (tämä on vähän kaksipiippuinen asia omasta mielestäni, mutta tästä ehkä sitten toiste lisää) uudet kalat ja ko. allas on nyt kyseisessä käytössä. Ja kun kävimme tutustumassa pk-seudun liikkeisiin tässä eräänä viikonloppuna, niin eikös sieltä tarttunut sellainen mukava kuution mallinen pikkuallas (40 l) mukaan. Tosin suurempi allas olisi ilmeisesti parempi nokkamonnien kohdalla erittäin raskaan ruokinnan vuoksi, mutta ainakin nyt alkuun sijoitan ne tuohon pienempään, katsotaan tilannetta sitten uudelleen, kun tuo 120-litrainen vapautuu.

Odottelin kärsivällisesti, milloin nokkikset päättäisivät kutea uudelleen. Naaraas pyöristyikin parin viikon aikana oikein mukavasti. ”Viimeisillään” oleva nokkamonninaaras on aika koominen näky, kun vatsa pullottaa reippaasti muuten niin linjakkaasta ruumiista.

Viime lauantaina (23.2.) iltapäivällä huomasin lopulta nokkamonnin etulasissa ja kas, sen alla oli jo pari kutupalleroa pyöräytettynä. Ei muuta kuin vauhdilla kaivamaan kameraa ja räpsimään kuvia. Samalla tietysti tuli seurailtua varsinaista kututapahtumaa.

Altaasta sen verran, että vesiarvoja ei ole nyt hetkeen mitannut (paitsi nitriittiä, joka on ollut lääkekuurin jälkeen aavistuksen koholla), mutta pH on yleensä ollut noin 6,7-7, kH 2-3, GH ehkä n. 2 ja lämpötila 25-26 astetta. Lisäksi altaassa on vajaan metrin mittainen ilmastinletku ja virtausta jonkin verran; JBL Greenline 1501:n suihkuputki ja Fluval 4 toisessa päässä, Eheimin 2248 toisessa päässä. Uskoisin että tuo ilmastinletku ja kohtuullinen virtaus ovat innostaneet nokkikset kutemaan. Ruokana on ollut ihan peruskuivaruokia. Pohja-asukeille olen tiputellut New Life Spectrumin H2O Stable Wafers -tabletteja, O.S.I.n katkarapupellettejä sekä JBL:n NovoFect –viherruokatabletteja. Säännöllisen epäsäännöllisesti olen tarjoillut myös kesäkurpitsaa sekä kurkkua.

Kututapahtuma oli varsin jännä ja pitkäkestoinen. Naaras saattoi pitkään imutella lasia (kutualustan puhdistusta?), kunnes sitten ilmeisesti antoi jonkin salaisen signaalin koiraalle (joka roikkui yleensä alempana lasissa), jolloin tämä siirtyi naaraan viereen. Tämän jälkeen alkoi ruumiiden värisyttely, ensin naaras ja sitten koiras perässä. Tätä tapahtui hetkisen (ehkä 10-20 sekuntia), jonka jälkeen naaras purskautti noin 4-5 mätimunaa kerralla lasiin. Sitten koiras siirtyi kauemmas ja taas pidettiin taukoa. Tällä tavoin lasiin ilmestyi koko ajan lisää mätimunia tiiviiseen, pitkälinjaiseen ryppääseen. Kaiken kaikkiaan kututapahtuma taisi kestää jopa muutaman tunnin.

"Perusasento" kudun aikana. Naaras ylempänä ja koiras alempana odottamassa "tositoimiin" ryhtymistä.

Jossain vaiheessa oli ilmassa pientä kolmiodraamaakin, kun yksi muista nokkiksista koitti tunkea kutuparin läheisyyteen. Eipä kyllä kauaa viihtynyt samoilla nurkilla, sai tehokkaasti koiraalta lähtöpassit.

Häirikkö hätisteltynä kauemmaksi.

Lopuksi naaras kaikkosi paikalta ja koiras jäi vahtimaan kutua. Seurailin pitkin iltaa tilannetta ja koiras pysyi tiiviisti kudun vieressä lasissa. Mietin illan aikana, miten seuraavaksi pitäisi toimia, otanko kudun heti talteen vai en. Netissä kävin keskustelua asiasta ja kuten yleensä, tästäkin oltiin montaa mieltä; toisten mielestä kutu kannattaisi heti siirtää turvaan, toisten mielestä antaa koiraan hoitaa hommansa. Vaihtoehtoina siirron osalta oli ottaa kutu talteen altaan reunalle ripustettavaan poikashäkkiin tai suoraan siirtää poikasaltaaseen (vesi olisi tietysti pitänyt ottaa pääaltaasta). Päätin sitten antaa kudun olla yön yli koiraan vahdittavana ja tehdä asialle jotain seuraavana päivänä. Tähän vaikutti sekin, että kello oli jo yli yhdeksän illalla, kun olisi jotain pitänyt alkaa tekemään asian hyväksi eikä siinä vaiheessa ollut oikein energiaa ruvetakaan altaanperustamistalkoisiin.

Mutta kuinkas sattuikaan, kyseisenä iltana tuli valvottua hieman myöhempään kuin normaalisti televisiota katsellen ja omasta rauhasta nauttien. Kello taisi olla noin yksi, kun päätin silmät väsymyksestä ristissä hiippailla sänkyyn. Lähes sänkyyn jo päästyäni muistin, että piti vielä kerran tarkistaa kudun tilanne. Olen vieläkin erittäin kiitollinen muistilleni, joka tässä kohtaa kerrankin toimi niin kuin piti (nykyäänhän normaalisti hukkaisin päänikin, jos se ei olisi kropassa kiinni). Partamonni oli sitten kudun päällä koirasnokkiksen sijaan! Partis oli päättänyt ilmeisestikin hätistää koiraan tiehensä ja nauttia itse maittavasta yölounaasta. En ollut yhtään liian ajoissa, muutama mätimuna oli jo silmin nähden irronnut/rikkoutunut ja kenties syötykin, puolen tunnin kuluttua ei varmaankaan olisi kudusta ollut mitään enää jäljellä. Jotenkin olin tuudittautunut uskoon, että nokkisisä kyllä saa yhden yön vahdittua lapsosiaan. Akvaario kun ei ole lähellekään ylikansoitettu ja allastoverit ovat hyvinkin rauhallisia, pienehköjä ja kilttejä (myös akarat, jotka kiukkuavat lähinnä toisilleen). Olin vaan jostain syystä unohtanut kokonaan partiksen, vaikka tiedossani onkin, että ne voivat olla muutoinkin äkäisiä tapauksia. Nytpähän sitten opin tämänkin enkä enää myöskään ihmettele, miksi akaroidenkaan kudusta ei ikinä selviä ainuttakaan poikasta. On siis syytä kiinnittää asiaan huomiota, jos haluaa nokkamonnien (tai muun huonommin puolensa pitävän kalalajin) kudun selviävän akvaariossa, jossa on partamonni tai useampi.

Ei tarvinnut enää miettiä, ottaako kutu talteen vai ei, partamonni ratkaisi asian puolestani. Kovalla hädällä aloin kaivamaan poikashäkkiä kaapista, kun mielessäni totesin sen olevan nopein tapa ratkaista asia keskellä yötä. Onneksi olin tutustunut häkin kokoamiseen joskus aiemmin, joten sain häkin koottua puolessa minuutissa. Aiemmin illalla olin kysellyt netissä facebookin keskusteluryhmässä, miten saa parhaiten kudun irrotettua lasista. Minulla kun ei ollut näinkään yksinkertaisesta asiasta mitään kokemusta ennestään. Monenlaista tapaa on olemassa ja normaalitilanteessa olisin varmastikin jäänyt jahnaamaan, että ”mitenkäs päin minä nyt sitten toimisin”. Ilmeisesti kuitenkin olen parhaimmillani silloin, kun ei ole liiemmälti miettimisaikaa. Tokihan olin myös rättiväsynyt, jolloin liiallinen aivojen käyttö on mahdotonta. Lähes vaistonvaraisesti tuli napattua Handy (jolla yleensä rapsutan lasit puhtaaksi levästä vedenvaihdon yhteydessä) tiskipöydältä ja haavi kaapista. Suljin suodattimet ja ilmastimen virtauksen lopettamiseksi. Handylla varovasti irrotin munaryppään (oli melko tiukasti kiinni lasissa), joka putosi nätisti alla olevaan haaviin. Siitäpä sitten siirsin ryppään poikashäkkiin, jonka asetin 2248:n virtaukseen ja erään harrastajan vinkistä onkeeni ottaneena laitoin myös ilmastimen häkkiin.

Poikashäkkiin siirtämisen jälkeen olen päivittäin seurannut mätimunien kehittymistä. Pari ensimmäistä päivää munat olivat kellertäviä sisältä. Kolmantena päivänä niissä näkyi tummempaa keskellä ja neljäntenä päivänä oli jo selviä alkioita. Joka päivä mätimunat näyttävät erilaiselta, joten vuorokaudessakin alkiot selvästi kasvavat ja kehittyvät reippaasti. Kun pysäyttää virtauksen (suodattimen sekä hapettimen) hetkeksi, voi nähdä myös selvää liikettä. Kaiken kaikkiaan kehittyviä mätimunia on 27-28. Alun perin laskin mätimunia olleen 51. Muutama mätimuna homehtui jo heti alussa, enkä tyhmänä niitä heti poistanut vaikka asiaa harkitsin. Homeen levitessä yritin poistaa pilaantuneet munat ja kohtalaisen hyvin ne pois sainkin. Osa siis taisi jo ehtiä partamonnin kitaan, osa oli hedelmöittymättömiä (tai ainakin oli vain pelkät kuoret jäljellä) ja osa homehtui. Joka tapauksessa tämä on mielenkiintoisin akvaarioihini liittyvä tapahtuma pitkiin aikoihin. Jännityksessä eletään, miten tämä kasvatusprojektini etenee.

Pariskunta tuotti yhteensä n. 50 mätimunaa.

Nokkamonnit - hauskannäköisiä levänsyöjiä

Ostaessani nokkamonneja, en olisi kuvitellut niiden itselläni lisääntyvän. Akvaarioliikkeessä kyllä yritettiin syynätä molempia sukupuolia mukaan, mutta eipä ollut ajatuksissa silloin nokkamonnien kasvattaminen. Nyt on.

En oikein tarkalleen muista, milloin monnini hankin, mutta viime syksynä joskus. Olin hakenut levänsyöjää 375:een (partamonnihan nyt ei tee muuta kuin makailee kannonkolossa ja möyryää puolet hiekoista uuteen uskoon) ja minulle eräs kokenut harrastaja ehdotti näitä ”nokkiksia”. Olin toki näitä kaloja ihaillut aiemminkin muiden harrastajien kuvia katsellessa, mielestäni hauskan näköisiä otuksia.

Kaupoissahan myydään nokkamonnit yleensä juovanokkamonneina (Farlowella vittata), mutta ilmeisesti ainakaan kaikki kauppojen nokkikset eivät ole tätä lajia, joten en nyt itse aio käyttää tätä nimitystä kaloistani, minulle ne ovat vaan ”nokkiksia” tai ”tikkukaloja”. Ja yksi omistakin nokkamonneista näyttää väritykseltään ehkä hiukan erilaiselta kuin muut, joten tiedä sitten… Joka tapauksessa näistä on tullut koko perheen (ja usein myös vieraiden) suosikkeja. On suorastaan koomisen näköistä, kun nokkis yrittää parkkeerata ruokatabletin päälle pohjalla, välillä peruutellaan hyppimällä (koska ovat jäykkiä kuin tikut) jne. Tässä pari kuvaa, edelleenkään ei parasta laatua mutta sentään jotain:

Akvaarioiden elämän seuraaminen oli minulla jonkin aikaa täysin nollissa ja tietysti tässä perhekaaoksessa ei muutenkaan aina ehdi tarkkailemaan, mitä tankeissa tapahtuu. Nokkikset tuntuivat kotiutuvan altaaseen ihan hyvin, enkä sen kummemmin jaksanut edes katsella, onko ”tikuissa” molempia sukupuolia. Noh, muutama viikko sitten tuli huomattua että taitaapa olla.

Altaassani oli juuri ollut Furanol 2 -lääkitys (lievän alkavan eväruton takia, ja lääkityksen aikana paljastui myös, että kalojen jatkuva hankailu esineisiin olikin ko. bakteerin aiheuttamaa, eikä loisten kuten olin kuvitellut) ja tein reipasta vedenvaihtoa. Allasta täytettäessäni mies huomasi kutua ulkosuodattimen suihkuputken päällä. Minähän en ollut jaksanut niin paljoa havainnoida… harmitti isolla H:lla, kun huomasin kudun vasta siinä vaiheessa. Oli tietysti joutunut olemaan kuivilla jonkin aikaa. Mätimunien koosta ja yhtenäisestä rykelmästä saattoi heti päätellä "syylliset". Nämä suihkuputken päällä olevat munat olivat suorastaan jumbo-luokkaa kirjoahventen (lehtikalat, akarat, timanttikirjoahvenet) vastaaviin verrattuna. Kultapäämonnisetkin kutevat silloin tällöin ja akarat lähes aina, mutta oli sanomattakin selvää, etteivät niistä kummatkaan olleet tällä kertaa olleet asialla.

Annoin kudun olla ja sitten jonkin ajan kuluttua vedenvaihdosta bongasinkin nokkamonnin kudun päältä. Tuli yllätyksenä, että nokkamonni vahtii kutua. Pari yötä myöhemmin kutu oli hävinnyt ja ajattelin sen kuoriutuneen (poikasia ei tosin näkynyt missään). Näin jälkeenpäin olen kuitenkin todennut, että kutu on joutunut yhden altaassa asuvan tuholaisen uhriksi…

Itse kutuasiaa kirjoittelen seuraavaan tekstiini. Asiaa tuntuu pitkästä aikaa riittävän! 

Blogin henkiin herättelyä

Taitaapa olla aika kauan siitä, kun olen jaksanut blogiini kirjoitella. Eipä oikeastaan ole ollut järkevää aihetta ja toisaalta koko akvaarioharrastus on elänyt lamakautta tähän asti. Syitä on ollut monia, suurimpana ehkä ongelmat tuossa 375-litraisessa (Juwelissa). Nyt ainakin toistaiseksi näyttää paremmalta, ei enää tee niin suuresti mieli heittää lasilootia ikkunasta pihalle.

Kerrottakoon tähän nyt alkuun taustaksi, mitä asukkeja tuolta Juwelista tällä hetkellä löytyy:

- partamonni (jonka hankintaa olen tässä alkanut katumaan, syy siihen selviää kyllä myöhemmin)

- n. 20 rengasbarbia (Puntius rhomboocellatus)

- noin 15  kääpiösuppusuuta (Nannostomus marginatus)

- 10 kpl kultapäämonnisia (Corydoras gossei)

- neljä nokkamonnia (joista yksi luullakseni naaras, loput koiraita)

- kolme hohtomiljoonakalanaarasta

- kääpiöakarahaaremi, kaksi akkaa ja yksi ukko (Nannacara anomala)

Selvitystä hieman sekasopalle: Pojan 54-litraista asutti mm. joukko hohtomiljoonakaloja. Jossain vaiheessa totesin, että on parasta erottaa akat ja ukot toisistaan (lisääntymiskyky jotain aivan järjetöntä) ja siirsin akat tuonne Juweliin. Olivat siellä pitkän aikaa, kunnes sain toimeksi pyydystää ne sieltä (sekä pojan purkista ukot) ja viedä eläinliikkeeseen. Oikeastaan nuo akat ovat edelleen altaassa ihan vaan laiskuuttani. Pyydystin sieltä naaraita varmaankin 60-70 ja silloinkin tuli kiire jo ehtiä eläinkauppaan ennen sulkemisaikaa. Huomasin nuo kolme jäljelle jäänyttä myöhemmin ja totesin, että olkoot siellä. Oppivat nimittäin väistämään haavia melkoisen vikkelään, ei huvittanut alkaa onkimaan kolmea sinttiä lähes neljäsataalitraisesta altaasta. Olisi tarvinnut repiä kaikki kasvit ym. ylös ja tässä on ollut kuitenkin melkoisesti ohjelmaa elämässä muutenkin (lokakuussa 2012 perheeseemme syntyi tyttölapsonen, joka on ihan hyvin työllistänyt äitiä ;)). 

Kääpiösuppusuut ovat jäänne vanhasta parvesta. Auki on vielä hankinko niitä lisää vai en. Kaikki riippuu nyt vähän siitä, miltä allas näyttää uusien kalojen tulon jälkeen. Karanteenialtaassa on tällä hetkellä polskimassa 15 kongonkuultomonnia (Pareutropius debauwi) ja 7 kpl helomonnisia (Corydoras duplicareus). Näitä tarttui mukaani pk-seudun akvaarioliikekierrokselta. Oikeastaan lähdin sillä ajatuksella reissuun, että saisin mukaani ainakin pikkulasimonneja, mutta koska ne ovat melko stressiherkkiä, päädyin kongonkuultoihin, joita sattui eräässä liikkeessä silloin olemaan. Nigeriankuultomonnejahan joskus pohdinkin lasimonnien sijaan ja kongonkuultohan on hyvin samantapainen laji, joten eipä niin kovin ihmeellinen ”heräteostos”. Helomonniset taas… ne olivat kuin jalokiviä altaassa. Kaloilla oli aika hurja hinta, mutta ovat mielestäni kauneimpia monnisia mitä on, en kerta kaikkiaan voinut vastustaa. Monniset saavat kavereita lisää heti, kun niitä jossain on ja rahatilanne niin sallii. 

Tässäpä oli hieman taustaa, mitä 375-litraiselle kuuluu tällä hetkellä. 530-litraiseen ei ole juuri tullut muutoksia, lähinnä sisustus myllätty uusiksi. Myös Juwel on sisustettu uudelleen, mutta se joutuu vielä uudelleen käsittelyyn. 

Ja sitten vielä: suurin motivoija tämän blogin uudelleen avaamiseen on nokkamonnien innostus lisääntymiseen. On ollut erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Siitä lisää varsinaisessa aihetta käsittelevässä blogitekstissäni…

P.S. Tämä sivusto on jotenkin kaoottinen nyt, saa nähdä saanko tähän jotain tolkkua vai töksähtääkö siistimishanke Bloggerin tarjoamiin ominaisuuksiin ja vaihtoehtoihin.