Säheltämistä ja säätöä - sekä ensimmäiset C. gossein poikaset

Krääh. Nyt on syytä hetkeksi istahtaa ja huokaista syvään. Viimeisimpään vuorokauteen on mahtunut taas melkoisen paljon tekemistä kalankasvatukseen liittyen. C. gosseit (eli kultapäämonniset) päättivät sitten parin päivän tauon jälkeen kutea uudelleen. Joka päivähän ne rallia ovat menneet, mutta eivät ole kuteneet. Noina välipäivinä en tainnut antaa edes survaria tai muutakaan pakasteöttiäistä, vedenvaihdosta nyt puhumattakaan. Eilen (to 28.3.) sitten oli taas iltapäivällä kaloilla vauhti päällä. Käväisin tunnin kävelylenkillä ja palattuani oli koko pohja täynnä mätimunia. En jaksanut tarkalleen laskea, mutta sen verran, että totesin niitä olevan taas siinä vähintäänkin sadan paikkeilla. Vahingosta viisastuneena päätin kerätä munat tälllä kertaa mahdollisimman pian talteen, mutta ennen iltayhdeksää en ehtinyt tekemään asialle mitään. Suurin osa oli kyllä vielä silloin tallella. Melkoista sorminäppäryyttä saa harjoittaa, kun kerää kymmenittäin parin millimetrin kokoisia mätimunia pohjalta yksitellen (onneksi sentään jollain lailla takertuivat sormeen). Gosseit näyttävät "ripottelevan" munia pitkin poikin yksitellen tai pareittain, aika harvoin on mitään isompia ryppäitä näkynyt.

Tänään oli mukava aamu, kun kurkkasin poikashäkkiin ja siellä vilisti tummia pisteitä, olipa sentään edes jotain kuoriutunut! Siinäpä sitten raavin päätäni, että mitenkäs helkkarissa minä ne sieltä siirrän poikasaltaaseen. Loppujen lopuksi tein niin, että tyhjensin koko häkin verkkokankaan sisällön pieneen läpinäkyvään muovirasiaan. Tässä välissä päätin tehdä osittaisen vedenvaihdon kutualtaaseen, kun mätimunat ja poikaset olivat nyt erikseen. Muutenhan olisi pitänyt tehdä vedenvaihto niin, että muutama ämpärillinen pois ja sitten taas uutta tilalle ja sama uusiksi, jotta vedenpinta ei laske liikaa ja häkki jää kuiville. Siinäpä sitten ynnäilin poikasia ja päätin samalla tehdä myös karsinnan mätimunien osalta. Poimin sieltä mielestäni hedelmöittyneen näköiset ja laitoin takaisin häkkiin, joka jo roikkui altaan reunalla. Kuoriutuneita poikasia laskin kymmenen, ne sitten kippasin nokkamonnien seuraan poikasaltaaseen. Pilaantuneet mätimunat menivät mukana, mutta ne on sieltä sitten helppo imuroida pois, kun allasta on joka päivä siivottava muutenkin. Nyt on vaan oltava erityisen tarkkana vedenvaihtoja tehdessä, kun nuo monnislapset on kyllä aivan onnettomia sinttejä, joita ei meinaa nähdäkään. Nokkamonnejakin menee välillä edelleen ämpäriin, vaikka miten varovasti koittaa pohjaa siivota, mutta ne sentään erottaa hyvin. Nyt tarvitaan varmaan hetkeksi luuppia ja ämpärit on tarkistettava ainakin viiteen kertaan...

Tarkistin myös nokkamonnien kudun tilanteen, niitäkin oli nyt kuoriutunut kuusi kappaletta ja siirsin "vauvalaan". Ovat olevinaan ihan onnettoman pieniä nyt, vaikka siltikin monnisiin verrattuna 10 kertaa isompia. Aika pieneksi taitaa kuitenkin sitten näidenkin osalta saldo tällä erää jäädä, mutta onhan noita nyt jo tuolla kasvamassa kiva määrä. Poikasaltaassa alkaa olla kyllä kivasti vipinää.

Olen todennut, että eipä gosseiden kasvatus näytä olevan kovin helppoa. Etenkään kun ei ole monnisten kasvattamisesta yhtään mitään kokemusta. Suurin osa mätimunista oli tällä toisellakin kerralla "tyhjiä" ja varmaan hedelmöittyneistäkin osa vielä pilaantuu ennen kuoriutumista (muoks: minulla saattaa kyllä olla koiraita liian vähän suhteessa naaraisiin tuolla kutulassa?) Aika näyttää, miten nuo kuoriutuneet poikaset sitten selviytyvät. Ruokaa pitäisi olla, kun sitä kyllä lykkään varsin avokätisesti tarjolle. En laskenut, paljonko niitä hedelmöittyneen näköisiä munia oli tuossa toisessa kudussa, mutta veikkaisin että ihan maksimissaan parisenkymmentä. Joka tapauksessa voin ainakin itse todeta, ettei ihme jos gosseiden kutua ei ole kuin kerran löytynyt pääaltaasta ja miksi siellä ei ole poikasia selviytynyt. Tuntuu olevan kova hävikki. Ja gosseiden tapauksessa erillinen kudettaminen oli kyllä oikein mainio idea, kun mahdotontahan noita kutupalleroita olisi hiekan ja kasvien seasta löytää, kun eivät ole edes mitenkään ryppäinä yleensä. Eli kudun keräily pääaltaasta ei vaikuta ajatuksena kovin mielekkäältä :-p.

Aikamoista säätämistä, säheltämistä ja aikaavievää touhua tämä on ollut, mutta josko virheistään nyt oppisi jotain ja löytäisi hyviä toimintatapoja jatkoa ajatellen. Vähän jo välillä väsyttääkin tämä säätäminen... Mutta sitäkin hienompaa on, kun ja jos onnistuu vauvoja kasvattelemaan isommaksi. Olen niin kauan toivonut saavani 10-päiseen kultapäämonnisparveeni lisää porukkaa, että kyllähän se sitten vaivan arvoista on.
Ja jos jossain vaiheessa saa myyntiin asti kasvatettua, niin pääajatuksena siinäkään ei ole raha. Minusta on hienoa, jos pystyy tarjoamaan muille suomalaisille harrastajille mahdollisuutta hankkia tätä lajia itselleen.
Gosseita taitaa olla edelleenkin harvoin tukkulistoilla, vaikka kysyntää kyllä olisi (esimerkiksi joka ainoa akvaarioliike, jossa olen puhunut omistavani kultapäämonnisia, on ilmoittanut ottavansa erittäin mielellään poikasia vastaan). Itsekin jouduin gosseita etsiskelemään pitkän aikaa, mutta onneksi niitä sitten vihdoin löytyi Glaserilta (saksalainen tukkuri) ja sain CorydoradinaeFinlandin (epävirallinen monnisyhdistys) kautta niitä sieltä tilattua. Corydoras gossei on mielestäni edelleenkin yksi kauneimmista monnislajeista. Sen lisäksi ovat vähintäänkin yhtä eloisia, vilkkaita ja helppohoitoisia kuin kuparimonnisetkin.

Pitkän sepustukseni päätteeksi tässä teille vielä jonkinlainen kuva arkistojen kätköistä, olkaapa hyvät:

Kultapäämonnisten kudettamisesta

Kalojen kasvatus saanee alkua nyt myös kultapäämonnisten osalta. Siirsin viikonloppuna 120-litraisesta karanteenialtaasta kongonkuultomonnit ja helomonniset pääaltaaseen. Olin siinä jo mietiskellyt, että nyt kun olisi allas sopivasti kypsä, niin ei huvittaisi sitä heti ajaa alaskaan. Ja olen jo kauan suunnitellut yrittää monnisten kudettamista, en vaan ole saanut mitään aikaiseksi. Niinpä nyt tartuin härkää sarvista ja pyydystin 6 kappaletta ämpäriin odottelemaan, että 120-litrainen tyhjenee. En viitsinyt alkaa niitä pyydystämään uusien kalojen siirron jälkeen, etteivät stressaannu heti uudessa altaassa haavin kanssa heilumisesta. Yllättävän helposti sain kalat kiinni (altaassa kaiken kaikkiaan 10 kultapäämonnista), meniköhän aikaa joku parisenkymmentä minuuttia. Olin vähän odottanut, että saan repiä sisustukset ylös ja pyydystää pari tuntia niitä. Luullakseni tuossa  kutuporukassa on 3 naarasta ja 3 koirasta. Joka tapauksessa sain sen naaraan onneksi kiinni, joka oli totaalisessa räjähtämispisteessä. Koiraita pitäisi kai olla enemmän kuin naaraita, mutta en jaksanut enää loppuja yrittää ottaa kiinni, siinä tapauksessa olisi joutunut varmaan nyppimään kasvit ja kannot ylös.

Olin lueskellut juuri Ian Fullerin Breeding Corydoradinae Catfish -kirjaa, etenkin C. gossein osalta. Ajattelin että tehdään nyt niin kuin joka paikassa neuvotaan, jäljittelen kuivaa kautta ensin ja sitten sen perään tulee "sadekausi". Vaikka tiesinkin, että kultapäät tuskin tarvitsevat kovin suurta stimulointia kuteakseen. Tein ennen monnisten siirtoa altaaseen vedenvaihdon ja jätin vedenpinnan normaalia alemmas. Suodattimena piti olla Fluval 3, joka oli ollut altaassa käytössä myös karanteeniajan, mutta sepäs tekikin tenät ja lakkasi vallan toimimasta puhdistuksen yhteydessä. Otin sitten 375:sta Fluval 4:n pyörimään, kun ko. allas pyörii kyllä hyvin yhdelläkin sisäsuodattimella (Eheimin 2248) ja ulkosuodattimella. Koska tuo Fluval on melko iso ja vaikka laitoin sen vinoon, niin aika korkealle tuo vedenpinta kuitenkin tuli.

Enpä minä mitään kausia ehtinyt jäljittelemään, kun monniset jo kutivat täyttä häkää kaksi päivää altaaseen siirron jälkeen, eli edellispäivänä. Kalat kutivat koko iltapäivän. Altaassa oli lopulta joka paikassa mätimunia. Laseissa, pohjassa, muovikoristeissa jne. Laskin niitä olevan n. 90 ja siitäkin luvusta puuttui osa.

Meni sen verran pasmat sekaisin tästä yllättävän nopeasta kutemisesta, etten oikein tiennyt, miten seuraavaksi toimia. Ainokainen poikashäkkikin oli jo käytössä. Mietin, että josko monniset kutisivat vielä lisää, enkä sitten siirtänyt niitä mihinkään, vaikka arvelinkin niiden mahdollisesti syövän kutunsa. Ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna noin puolet kudusta oli hävinnyt. Pyysin sitten miestä kipaisemaan ruokatunnillaan paikallisessa eläinliikkeessä, josko siellä olisi poikashäkkiä. Ja olihan siellä. Siirsin eilen mätimunat häkkiin ja olihan niitä edelleen useita kymmeniä, mutta suurin osa näyttäisi mielestäni hedelmöittymättömiltä (muuttuneet valkoisiksi osittain). Kirkkaita, nyt jo tummuneita mätimunia laskin olevan noin 14, joten toivon mukaan edes näistä syntyisi elämää. Kovin pelkäsin, että mätimunat homehtuvat, sillä Fuller kertoi kirjassaan sen olleen hänellä ongelma ja oli käyttänyt metyleenisineä. Hänellä oli myöskin ensimmäinen kutu ollut kokonaan hedelmöittymätöntä. Onneksi tässä tapauksessa homehtumiselta ollaan vältytty, joskin yhden häkkiin korjaamattoman homeisen munan poistin suodattimen kyljestä tänään.

Fullerin kirjan mukaan kuoriutuminen tapahtuu 3-4 päivässä, joten ehkäpä jo huomenissa on jotain odotettavissa :). Todennäköisesti siirrän poikaset nokkamonnien kanssa samaan altaaseen, ne tuskin ovat vaaraksi. Ja ruokintakin menee sitten samalla kertaa, artemiaa en nyt lähde kasvattelemaan kun kaikki ilmapumputkin ovat käytössä ja ohjelmaa piisaa jo kylliksi muutenkin. Toivon mukaan niille siis kelpaa tuo murskattu/hienonnettu New Life Spectrumin ja NovoFectin sekoitus. Jahka olen mahdolliset kuoriutuneet poikaset siirtänyt pois, niin katsotaan miten sen jälkeen toimin aikuisten kalojen kanssa. Toisen kerran ainakin koitan ne vielä saada kutemaan ennen pääaltaaseen palautusta. Tuntuu olevan sen verran kysyntää tällä lajilla, että oman parven kasvattamisen lisäksi voisi yrittää näitä saada ihan myyntiinkin asti.

Kalakasvattamoksi tässä siis ollaan melkein ryhdytty. Olen myös sitä isompaa allasta katsellut ja kysellyt tuon 530-litraisen tilalle, mutta ei oikein vielä ole löytynyt budjettiin tai muuten sopivaa allasta. Siis sellaista, joka miellyttäisi tämän perheen molempia päättäviä osapuolia. Mutta tästä aiheesta sitten lisää myöhemmin.

Nokkamonnien kasvatus jatkuu - kasvuvauhti on kovaa ja lisää on tulossa

Kirjoitellaanpa taas kuulumisia. Nokkamonnilapset ovat kasvaneet huikeaa vauhtia. Isoimmat ovat varmasti jo nenän päästä pyrstön kärkeen 3,5-senttisiä. Taisivat olla viime blogikirjoitukseni aikaan jo lähempänä 3 senttiä kuin 2,5:ta. Kuvat varmasti olisivat mukavia, mutta ei ole kerta kaikkiaan ollut aikaa eikä energiaa yrittääkään. Ehkäpä pääsiäisenä olisi hyvää aikaa räpeltää järkkärin kanssa? Harmi, kun ei ole varaa makroputkeen tai muihin varusteisiin, olisi kuvaaminenkin paljon helpompaa.

Uusi erä mätimunia napattiin talteen viime viikon perjantaina (22.3.). Näin torstaina illalla (akvaariosta olivat valot olleet jo parisen tuntia pois), kun nokkamonnit painelivat pitkin lasia oikeassa etukulmassa, vähän sen oloisesti, että "joskos tässä hiukan lemmittäisiin". Paha kyllä partamonni näytti roikkuvan perässä. Aamulla kutu löytyikin sitten taas suihkuputken päältä. Ryöstin sen sieltä iltapäivällä, tunsin itseni pesärosvoksi mutta toisaalta joko minä tai partamonni. Valitettavasti munat olivat todella tiukasti kiinni (aika hyvä "luonnonliima" monneilla käytössä, täytyy sanoa!) ja muutama hajosi vaikka koitin varovasti niitä irrottaa. Mätirypäs oli nyt  muutenkin pienempi kuin viimeksi, noin kolmisenkymmentä munaa, joista sain talteen yli 20. Ihan tarkkaan en ole niitä vielä laskenut. Lasketaan sitten, kun kuoriutuvat ;).

Munat ovat olleet nyt siis poikashäkissä ja tällä kertaa ei ole mielestäni edes yhtään homehtunut ja kaikissa on elämää. Pääsiäiseksi varmaankin sitten saadaan lisää kasvateltavaa. Myös muitakin kuin nokkamonneja, toivon mukaan. Siitä seuraavassa tekstissä lisää :).

Nenälapsosten kuulumisia

Kovin on taas tuntunut muu elämä painavan päälle, ei ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa. Tosin eipä mitään sen kummempaa ole tapahtunutkaan. Parin heti alussa pudonneen poikasen jälkeen yksikään ei ole kuollut! Olen ihmeissäni. Kaikki 21 kappaletta porskuttavat oikein mainiosti ja ovat kasvaneet reippaasti. Isoimmat ovat tällä hetkellä 2,5 cm:n luokkaa, osa sitten on lyhyempiä. Poikaset näyttävät myös jo mininokkiksilta :).

Ja korjaan aikaisempia haihatuksiani poikasaltaan koosta, se on 25 litraa eikä 40. Jonkinlainen ajatusvirhe käynyt tuon altaan tilavuuden kanssa. Eipä tuo nyt sinänsä mikään ihme, kun pääkin varmaan unohtuisi, jollei olisi kropassa kiinni. Tuo 25 litraa kuulostaa varmaan kovin pieneltä purkilta, mutta oikeastaan noiden nokkisvauvojen hoitaminen on käynyt siinä melko kätevästi. Ruokaa kun pitää olla reilusti, niin tuon kokoisen altaan pohja on äkkiä täynnä, isompaan altaaseen pitäisi siten heittää reilummin sapuskaa, joten tässä ei mene niin paljoa haaskuun. Mielestäni poikaset ovat jo jossain määrin oppineet hieman liikkumaan ja hakemaan ruokaa (ainakin monet niistä tuntuisivat aktivoituvan vedenvaihdon jälkeen, jolloin tiputan uudet ruuat), mutta en ole siltikään vähentänyt ruokintaa. Vettä toki pitää vaihtaa päivittäin ja imuroida nuo pilaantuvat ruuantähteet pois; haju on melko karmea aina vuorokauden päästä. Tässäkin suhteessa pieni allas on eduksi: ruoka kun pilaantuu samassa ajassa tankissa kuin tankissa, niin siivoaminen käy nopsasti ja suhteellisen helposti tällaisen pikkupurkin kanssa. Toki jossain vaiheessa poikaset on siirrettävä isompaan altaaseen.

Mielestäni poikaset ovat kasvaneet suhteellisen nopeasti, eivät ole kuitenkaan kuin 2,5 viikkoa vanhoja. Ehkä syy löytyy tuosta runsaasta ruuan tarjoamisesta ;). Muutamien poikasten kupu kun näyttäisi välillä pullottavan melkoisesti.

Ja lämmitinongelmakin on korjaantunut, kun hankin Jägerin lämmittimen. Tosin se on 50W eli vähän turhan iso, mutta toimii ainakin toistaiseksi kuin junan vessa. Ja termostaattikin reagoi jo 0,5 asteen lämpötilan laskuun, joten nyt pysyy lämpötila hyvin 26:ssa.

Ajattelin myös ottaa vielä ainakin toisen kudun talteen. Luultavasti nokkamonnit ovat jo jossain välissä kuteneet uudelleen, sillä naaras oli jo hyvin pulska ja seuraavana päivänä taas huomattavasti hoikempi, mutta kutua en nähnyt. Epäilen kutemisen tapahtuneen yöllä ja partamonnin syöneen kudun niin nopeasti, ettei siitä ole enää seuraavan päivän koittaessa ollut jälkeäkään. Nyt olen lähipäivät koittanut tiiviisti seurailla, josko jotain tapahtuisi piakkoin, sillä naaras on taas melko tukevahko. 

Olen erittäin iloinen, että ainakin toistaiseksi poikasten kasvattaminen on sujunut hienosti ja tappioitta. Kiitollinen olen edelleen saamistani kasvatusvinkeistä, niiden myötä opin heti ruokkimaan poikasia sopivalla tavalla.

Ja jottei vallan menisi nanoiluksi, niin seuraavaakin projektia pukkaa jo nurkan takaa. 530-litrainen (ja myös sen asukit) on alkanut tuntumaan kovin pieneltä, mielessä on siis hieman jotain isompaa sen tilalle ;). Tosin tämän asian edistymisessä saattaa mennä aikaa, pitää löytyä sopiva allas ja tietysti rahaakin sen altaan hankkimiseen. Mutta litroja tulee olemaan yli 700.

Alku aina hankalaa - tai ainakin työlästä

Nokkamonnit tuntuvat tekevän joka asian rauhalliseen tahtiin :). Perjantaina (1.3.) oli yksi poikanen ilmestynyt poikashäkkiin. Hieman nuijapäätä muistuttava, tummanruskea otus oli kuoriutunut yhdestä niistä neljästä munasta, jotka olin irrottanut kuturyppäästä. Irrottamisen olin tehnyt lähinnä homehtuneiden mätimunien poistamiseksi.

Tuo ensimmäinen kuoriutunut poikanen näytti mielestäni olevan mätimunaryppäässä jollain lailla jumissa, ilmeisesti takertuneena homeeseen (muut munat ryppäästä pilaantuneet) tms. Äärimmäisen varovasti yritin irrottaa sitä. Olin aivan varma, että tapan tuon ressukan, mutta sain sen kuitenkin irti. Poikanen jäi heikon oloisena leijumaan virtaukseen, ja tässäkin kohtaa epäilytti, että selviääköhän ollenkaan. Seuraavan päivän aamuna se oli kuitenkin kiinnittynyt poikashäkin reunaan ja minulla oli hyvin helpottunut ja hyvä olo.

Tämän yksinäisen hätähousun jälkeen rupesin kovin odottamaan isompaa joukkoa kuoriutuvaksi. Lauantaiaamuna ei kuitenkaan ollut mitään tapahtunut, eikä myöskään iltaan mennessä. Välillä jo kävi mielessä, että onkohan loppuporukka edes hengissä enää ;)... mutta kyllähän sieltä sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli kolme kuoriutunut lisää. Siirsin poikaset iltapäivällä poikasaltaaseen, koska ensimmäinen poikanen oli jo ollut 1,5 vuorokautta häkissä enkä oikein nähnyt, vieläkö ruskuaispussia oli jäljellä.

Ja kuten oli ennustettavissa, isoin satsi kuoriutui seuraavana, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ainoastaan kaksi mätimunaa oli maanantaina (4.3.) enää kuoriutumatta. Nokkamonnien poikaset selvästikin siis kuoriutuvat ainoastaan yöllä, mikä tietysti on luonnon lakien mukaisesti järkevää. Siirsin tässä vaiheessa nämäkin poikaset poikasaltaaseen ja jätin nuo kaksi munaa vielä häkkiin pääaltaaseen. Siirsin poikaset häkissä (täksi aikaa laitoin kuoriutumattomat munat haaviin) ja todella tarkkana sai olla, että kaikki menivät altaaseen eivätkä esim. ämpäriin tai lattialle. Osa takertui käteeni ja osa roikkui viimeiseen asti kiinni häkin verkossa tai kehikossa.

Nyt olen pari päivää seuraillut poikasia pikkualtaassa ja hyvin suurin osa vielä porskuttaa. Tuosta kelluvasta poikashäkistä löysin lopulta yhdestä verkon taitteesta kuolleen poikasen, liekö jäänyt sinne jumiin vai mitä oli tapahtunut, en tiedä. Tänään aamulla löysin yhden kuolleen altaasta. Maanantaina heitin ensimmäisen kerran reilulla kädellä sapuskaa altaaseen: mahdollisimman hienoksi murskattua New Life Spectrumin H2O-tablettia, saman valmistajan Growta sekä JBL:n Novofectiä. Siirsin poikaspurkkiin myös pääaltaasta siellä jo hetken aikaa olleen kesäkurpitsan palan, sekä muutaman edes jollain lailla leväisen (eipä kovin leväisiä löytynyt, aikuiset nokkamonnit hoitavat kyllä siivoustehtävänsä turhankin hyvin) pantterivesimiekan ja lumpeen lehden.

Ruokaa on nyt ihan kasoina altaan pohjalla. Minulle tuo tahallinen liikaruokinta ei ole vaikeaa, olen aina heittänyt kerran päivässä reilulla kädellä muihinkin altaisiin sapuskaa ;). Tuoreruoka saamieni vinkkien ja lukemani mukaan ilmeisesti kelpaa poikasille huonosti (kun muutenkin niiden pitää lähes "uida ruuassa", koska eivät oikein hae sitä), mutta ajattelin silti kokeilla jos keittelisin pari ohutta kesäkurpitsan viipaletta tuonne ja siirrän myös noita kasvin lehtiä, jos löydän sopivia. Eipä noista haittaakaan tuolla ole. Nitriitti nousee reilusti joka tapauksessa ja vettä olen nyt vaihdellut kaksi kertaa päivässä. Aivan aluksi otin veden pääaltaasta ja otin pari ensimmäistä kertaa osan vaihtovedestäkin sieltä, nyt menee jo täysin hanavettä (Aqua Safea joukkoon lorautettuna). Hanaveden arvot kun ovat lähes samat kuin akvaarioissa.

Suurin haaste tähän asti on ollut lämpötilan vakaaksi saaminen. Ostin tuon pikkualtaan mukana JBL:n 25-wattisen lämmittimen ja tuntuu olevan vaikeaa saada se lämmittämään tasan 26 astetta (olen mitannut lämmön tuollaisella perusvesilämpömittarilla, aluksi useammalla ja nyt sillä yhdellä ja samalla). Lämmitin on kalibroitukin ainakin 3 kertaa ja silti tuntuu, että lämpötila pääsee putoamaan välillä jopa alle 25:n ja välillä se nousee 27:ään (kerran jopa 28:aan). Onneksi poikaset ovat tämän tuntuneet kestävän. Ja mikäli tuo lämpötila ei tuosta vakiinnu, niin taidan hankkia toisen lämmittimen. Käyttäjässä on aika usein ja yleensä vika, mutta tämän kohdalla nyt tuntuisi, että termostaatti reagoi vasta aika suuriin lämpötilamuutoksiin (saa lämpötila-asteikkoa kiertää aika paljon, ennen kuin lämmitin sammuu/syttyy ja lämpötila olisi kuitenkin juuri sillä hetkellä se haluttu). Mutta katsotaan nyt, saadaanko tuo vielä tuosta pelittämään.

Poikaset tuntuvat viihtyvän aika hyvin vedenrajassa, suurimmassa suodattimen virtauksessa. Onneksi sentään välillä käyvät pohjallakin, jospa edes muutama saisi kupuunsa jotain ruokaa, ruskuaispussit ovat jo ainakin aika hyvin tyhjentyneet. Haastetta tässä hommassa riittää, saa nähdä kuinka käy.

Katsotaan, jos jossain vaiheessa ehdin ja kykenen ottamaan kuvia, nyt valitettavasti ei ole tarjota muuta kuin kuivahkoa tekstiä :).